Viihdekeskuksen parkkiksella. Sopiva sää, ilmassa vähän ukkosta.

Ennen treeniä laitoin Letun nähden herkkupalkat paikkamakuuta ja eteenmenoa varten valmiiksi rasioihin. Sitten aloitin treenaamisen seuraamisella. Perusseuraamista, pitkiä suoria, käännöksiä vasemmalle ja täyskäännöksiä itse tarkkana niiden kanssa. Menikin hyvin.

Paikkamakuu reilut 5 minuuttia, kävin 75 askeleen päässä (vein eteenmenopurkin samalla) ja palasin sitten puoliväliin jääden selin koiraan. Tarkkailin sitä peilillä. Oli koko ajan valppaana mutta rauhallinen. Palkkarasia oli näkyvissä. Lopetus: menin koiran viereen poimien tullessani rasian, vapautin ja ojensin rasian alas.

Eteenmeno: Rituaalikäännös, vihjesana ja sen jälkeen muutama askel tuttiseuraamista -> lähetys. Lähti heti laukalla, hiukan mutkitellen eikä ihan tykin suusta, mutta palkka ei myöskään ollut näkyvissä. Olin tähän varsin tyytyväinen. Kun koira näki purkin n. 5 metriä ennen, kehuin kovasti ja kun kuono upposi purkkiin, lähdin juoksemaan sen luokse. Kovasti kehuja ja silityksiä, nakeilla kopitellen pois -> autoon.

Tämä oli kokonaisuudessaan hyvälaatuinen, nopea ja järkevä treeni, joka kaikin puolin myös onnistui!