Vika tottistreeni ennen koetta. Koirakorvessa eka kertaa tänä keväänä (siis kentällä). Leikitin Letun kentän ulkopuolella ja menin sitten tyhjälle kentälle mihin olin valmiiksi vienyt noutokapulan ja eteenmenopurkin. Aluksi Lettu vähän kuikuili ympäriinsä mutta seurasi silti Hetkisen päästä seuraaminen parani sitten ihan kunnolliseksi.

Seuraamisessa paljon käännöksiä ja nopeuden vaihteluita. Palkkaa vaihtelevasti ja yllättäen. Ihan hyvää seuraamista, paitsi niissä lällyhiekkakohdissa.

Noudot tein kilosella kapulalla: tasamaanouto vieden, se meni hienosti. Estenoudoilla karkaili kapulan perään mutta ei epäröinyt esteillä ja toi hyvin. Paha alkaa tuota tässä vaiheessa korjaamaan... viimeisen sain kuitenkin tehtyä siten, että koira oli hihnassa ja otti itse pakotteen meinatessaan karata. Siitä huolimatta puhdas nouto luvan saatuaan, palkkaus tästä "lennossa" patukalla.

Eteenmeno läpijuoksuna, valmistelevassa hieman edisti ja eteenmeno lujaa, mutta lällyhiekkakohtia hieman väistellen. Suunta kuitenkin melkein oikea ja huomasi palkkakipon juuri kun oli ohittamassa sitä (pelkäsin jo että juoksee ohi!).

Letulla pysyi hyvin vire yllä koko treenin ajan, ja sain leikitettyä sitä taistellen lopuksikin. Hyvä! Vielä loput lihapullat kopitellen autolla, hain sitten vasta kupin ja kapulan pois.