Jälleen ihan ittekseen totistelemassa. Sopiva sää. Autosta ulos lampaanhäntäleikillä.

Aloitus seuraamisella: pitkän suoran edestakaisin seuruutus palkaten välillä kehuilla ja muutamalla namilla. Aika hyvää seuraamista! Samalle suoralle sitten jättöliikkeet pk-omaisesti, kaikki asennot nopeat ja ennenkaikkea oikeat. Palkkasin n. 10 askeleen päähän edettyäni.

Sen jälkeen vähän treeniä tunnarikapulalla (siis vain sillä omalla) jota pudotin maahan pari kertaa ->nouto. Harjoittelimme tähän yhteyteen myös sitä että käännyn selin koiran jäädessä istumaan "istu"-käskyllä.

Hyppy. Ensin oli tarkoitus ottaa pelkkää menohyppyä ja istumista, mutta Lettu hyppäsikin takaisin kun aloin kaivaa namia taskusta. Toisella kerralla otin namit valmiiksi. Molemmilla kerroilla istuutui suoraan esteen taakse. Otin "varulta" vielä yhden paluuhypyn vinosta, ei ongelmia.

Loppuun vielä eteenmeno: ekalla lähetyksellä lähti kyllä lujaa, mutta kohti kentän laidalla lepattavaa muovikassia... annoin mennä haistelemaan ja kutsuin sitten pois. Uudella lähetyksellä ei lähtenyt ihan niin lujaa, mutta erittäin suoraan ja pääsi siten palkoille.

Olinpa erittäin tyytyväinen treeniin, kaikki (tuota eteenmenoa lukuunottamatta) onnistui ihan nappiin!