JR:n kanssa kahdestaan hakumetsässä. Sopiva sää, tuuli vinottain alueella. JR oli saanut ohjeen kokeilla L:n muotoon tallattuja kaistaleita, ja päätin tehdä saman treenin Letulle. Eli syvät (55m), kapeat kaistaleet joiden päässä n. 10 metrin "väkänen" missä maalimies sitten oli tai ei ollut. Vasemmalle vastatuuleen kaksi suorapalkkalöytöä ja oikealle myötätuuleen yksi tyhjä. Päätin tehdä treenin ilman apuja jos koira tuntuu hyvältä.

Ja tuntuihan se! Lähti metsään niin että sammalet pöllysi. Ekalla pistolla meni aika tarkkaan tallattua kaistaletta, ja ajattelin jo että näinkähän sitä opetetaan koira jäljestämään. Tokalle pistolle sitten lähti vähän viistosti, eikä siis ainakaan jäljestänyt, korjasi kyllä suunnan ja kävi takarajalla siellä missä tallattua oli. Tarkisti vähän taaksepäin mutta tuli pois iloisena ja valmiina uuteen lähetykseen.

Kolmannellekaan pistolle ei mennyt tallauksia pitkin, vaan ihan puhtaasti ilmavainulla, tässä se saikin tuulesta selvästi apua. Hienoa!

Lähetykset olivat tänään hyvät. Sain oikeanlaisen "tuntuman" koiraan ja se lähti tasan käskystä. Tosin yksi epäonnistuminen tässä tuli, kun tyhjälle lähetyksessä se ilmeisesti kuuli maalimiehen liikkuvan takanaan ja ei lähtenytkään. Otin koiran ihan kokonaan uudestaan viereen ja uudella lähetyksellä sitten lähti. Ja lujaa :)

Palkkana tänään ekalta verilettua ja vikalta eilistä ruokaa. Ekalla pistolla maalimies oli pahvilaatikossa joka oli auki. Vikalla makasi maassa mättään takana.