Liepeellä risujenkeräyskentällä. Kävin tekemässä valmiiksi ruudun makupala-alustoineen. Sitten innokas koira autosta, ja ensimmäiseksi noutoa pienellä metallikapulalla. Eka heitolla melkein-varasti, siksi annoin sille makupalan parilla seuraavalla heitolla kun otti katsekontaktin ennen noutokäskyä. Ei kyllä näillä kerroilla yrittänytkään varastaa. Muuten noudot ihan ok, paitsi yhden kerran kapula putosi kun olin ottamassa sitä. Luovutusasento jälleen vähän vino, otin edessä istumisia kapula suussa jotta sain sitä suorempaan. No, suoristuuhan se näissä...

Sitten se ruutu. Eka lähetyksellä paineli jälleen ruudusta ohi ja eteenpäin, sanoin sen nimen jolloin kääntyi ja "vahingossa" osui ruutuun, huomasi siellä makupalat josta kehuin. Huomasin että se ei syönyt kaikkia joten saatoin lähettää sen uudestaan - jälleen juoksi vasemmalta ohi mutta kääntyi itse takasin ruutuun. Eli samaa reittiä kun eka kerrallakin. Tämän jälkeen jätin koiran istumaan ja kävin viemässä makupaloja sen nähden, mutta vaihdoin lähetyssuuntaa toiselle sivulle. Tällä kertaa Lettu meni suoraan ruutuun. Kehuin kun oli syömässä makupaloja, ja kun aikoi tulla luokseni pysäytin sen seisomaan pienellä käsiavusteella - pysähtyi heti ja pysyi varsin tarkkaavaisena. Menin sitten sen viereen kehumaan ja lirkuttelemaan.

Lopuksi vielä yksi kake tokaan istumiseen asti, matkaa 7 metriä. Kehuin väliasennonvaihdoista mutta palkka siis vasta toka istumisesta. Kaikki vaihdokset olivat erittäin nopeita.