Edellisen kirjoittelun jälkeen olen treenannut muistaakseni neljänä päivänä tottista, lähinnä ruutua. Ongelmana oli se ruudun eteen jääminen, jota en oikein edes osannut korjata paineistamatta koiraa. Kunnes sitten toissa päivänä Lettu teki viisi toistoa peräkkäin pysähtyen seisomaan ruudun sisäpuolelle! Olin ihan älliköitynyt, mistä se sen nyt yht äkkiä hokasi?
Toinen varsin suuri edistysaskel tapahtui kakeissa: olenhan ollut sen(kin) liikkeen kanssa niinsanotusti pulassa kun Lettu seurasi kättä niin voimakkaasti seisomaan nousuissa. Nyt, pitkän tauon jälkeen tein heti kerralla seisomaannousuja kahden askeleen etäisyydeltä, ja muutaman haparoivan väärän asennon jälkeen Lettu teki sekä maasta että istumisesta seisomaan nousuja puhtaasti! Tarkka se on kädestä mutta niinhän se on ollut avo-kakeissakin, koko ajan.
Lisäksi otimme seuraamista joka oli jokseenkin epätarkkaa mutta täyskäännökset olivat loistavia. Reilun minuutin paikkamakuu ihan ok, luoksetulo suora ja vauhdikas. Muutamaa päivää aikaisemmin otin myös noutoja ja Lettu laukkasi mennen tullen.
Onkohan meillä sittenkin toivoa myös tokosaralla, ajatus heräsi?