Alan sitten kirjaamaan vedätystreenitkin tänne, kai se on ihan viisasta, muistaapa vähän mitä on tehty.

Eli eka kerran Lettu veti viime talvena, mutta silloin huskyvaljaat olivat aivan liian isot ja se ei oikeastaan suostunut yksin vetämään. Hessun kanssa parina veti kuitenkin vähäsen.

Toisen kerran treenattiin menneenä syksynä, silloin meillä oli aisavehkeet ja iso pulkka. Lettu oli tässä kovin jännittynyt ja teki paniikkiloikkia sekä totaalistoppeja. Pätkiä sitten vetikin ihan ok, mutta liikkeellelähdöt aiheuttivat tuota tempomista.

Nyt oli uudet, sopivat huskyvaljaat (pyöräkoiravaljaat) ja vetoliinana hiihtonaru jossa siis jousto. Ei enää mitään paniikkia joskin liikkeellelähtö oli hankalaa vieläkin. Kun vauhtiin päästiin mentiin ihan reippaasti (niin kovaa kun pystyin lumessa juoksemaan) ja ylämäkikään ei tuntunut missään. Ei poikitellut eikä loikkinut, pysähteli muutamia kertoja.
Treenataan näin muutama kerta, joskin sitä liinan joustovaraa täytyy lyhentää.