Janatreeni Kivilammella. Tarkkaan suunnitellen: hyvä pohja, tuuli takaa. Tein metsään jäljen, jossa makupalapurkkeja kuviteltujen janojen päässä ja merkkasin kaikki purkit krepillä. Kun tulin tarkastelemaan tekelettä tieltä, huomasin että "janat" olivat aika lähekkäin mutta ajattelin sitten että tarvittaessa voin jättää jokatoisen ajamattakin.

Lettu sitten oli ilmeisesti lukenut janatyöskentelystä jostain kirjasta tai säännöistä... Joka ikiselle janalle se ampaisi reippaasti vaikka pidin liinaa tiukahkona, eteni ihan suoraan ja jos menikin jäljestä yli, palasi heti takaisin (siis isoimmillaan meni metrin yli). Olisi lähtenyt myös jäljestämään mutta minähän kuljetin sen takaisin lähetyslinjalle makupaloilla.

Seuraavalla janatreenikerralla voi ihan huoletta tehdä 10 metrin ja pidempiäkin janoja, nyt pisin oli noin 7 metriä. Toisaalta, kun tämä meni näin hyvin, kannattanee välillä ajaa ihan normaali jälki muutamankin kerran eikä liikaa ollenkaan treenata näitä janoja. Sitten pitää myös muistaa ottaa mukaan "tuomari" ja muitakin häiriöhenkilöitä.