Juoksupuuhissa Saviolla. Verryttelylenkillä (Lettu oli vielä irti) Lettu olisi vain halunnut juosta takanani, sitten kun käännyttiin autollepäin pisteli sitten edellä näkymättömissä. Päätin nyt että en anna sen enää yhtään juosta irti silloin kun itse juoksen, vaan tehdään kävelylenkki verryttelyksi ja sitten valjaisiin ja menoksi. Pidemmät omat lenkit juoksen sitten ilman Lettua.
Varsinaiselle lenkillekin oli pieniä käynnistysvaikeuksia, mutta nyt vain pieniä. Kun Lettu lähti vetämään, se meni henosti koko matkan (n. 2,5 km). Ei se varsinaisesti vetänyt, mutta lisäsi vauhtia kun minä lisäsin eli pysyi edellä koko ajan. Siitä se lähtee. Matkaa lisätään tosi varovasti ettei ala tuntumaan tylsältä. Kun nyt on antibioottikuuri päällä, en kauhean rankkoja muita kuntoilujakaan voi tehdä sen kanssa.