Tiistaitreenit sitten kaatosateessa. Lettu parka oli kovan paikan edessä kun sillä ei juurikaan ole pohjavillaa, onneksi ei kuitenkaan ollut kylmä vaan sadevesikin oli ihan vaan märkää - ei kylmää.

Otettiin paikkamakuuta ja ongelmiahan siinä oli, sehän oli tiedossakin kun on epämiellyttävä keli. Lettu nouseskeli istumaan ja sitä siitä korjailin, toivottavasti sain kerrottua sille että tahdon sen pysyvän maassa. Kovasti en sitä komentanut mutta selvästi se silti otti painetta. No, heti hyvän kelin tullessa otetaan "mukava" paikkamakuuharjoitus, ja märällä kelillä voidaan tehdä joku ihan mikroaikainen että varmasti onnistuu.

Sitten seuraaminen tokomaisesti liikkurilla. Tämä meni vallan hienosti, paitsi ihan vikalla suoralla Lettu alkoi pakonomaisesti ravistelemaan. Mutta olin ihan tyytyväinen.

Lopuksi vielä avo-kake, tässä oli taas ongelmia pysyä siellä maassa. Varsinaisissa asennonvaihdoissa se meni kyllä, laittoi toisen käpälän toisen kyynärpään alle, mutta jättö- ja paluuvaiheissa meinasi nousta koko ajan. Tein siis koko arjan pelkästään äänellä kehuen.

No niin, näitä tosi inhottavia olosuhteita pitäisi vaan treenata. Jos ei viitsi kentälle lähteä niin edes kotona mennä laittamaan koira kerran maahan sinne kaatosateeseen, sittenhän sen voi palkata vaikka saunomisella!