Porukkatreenit Aholaidassa. Vettä satoi mutta se loppui juuri tekemisen ajaksi - joskaan ei vesisade ole Lettuu juuri koskaan vaikuttanut.

Otin luoksetuloja, tarkoitus oli ottaa kaksi suoraa, yksi pysäytyksellä ja sitten vielä suora. No, se pysäytysluoksetulo meni ihan käsille, kun aloin säätämään takapalkkaa (jota en sitten kuitenkaan jättänyt) ja Lettu lähti tulemaan ravilla. En sitten pysäyttänyt. Otin sitten perään pari vähän hetsaavampaa kutsua joissa pysäytin: ekassa Lettu tuli lujaa ja pelkäsin ettei se pysähdy, annoin liian kovan käskyn ja se istui. Heitin sille pallon kuitenkin. Toisella yrittämällä teki hienon pysähdyksen :) Lopuksi vielä suora luoksetulo niin että pallo oli mulla kädessä näkyvissä. Näissähän Lettu on alkanut hidastella kun odottaa pallon lentämistä, mutta nyt se tuli reippaasti laukaten, heitin pallon itseni taakse kun Lettu oli n. puolivälissä. Hyvä treeni luoksetuloista, ja opettavainen. Ainakaan sitä takapalkkaa en enää käytä (toistaiseksi).

Tokon avo-hyppyä sitten. Ensin menohyppy ja pallon heitto koiran ollessa esteen päällä. Sitten menohyppy ja istuminen, ja tästä myös pallo. Lopuksi laitoin koiran istumaan esteen taakse (vähän vinoon, siihen missä se yleensä itsekin istuu) ja kutsuin. Tästä namipalkka. Kaikki suoritukset meni nappiin, ei edes hipaissut estettä (6 lautaa) yhdelläkään kertaa.

Lopuksi palloilua.