Kyröskosken jälkikoe alkoi maastoilla. Arvonnassa me saatiin jälki numero 8. Meitä varoiteltiin siitä että tuomari (Timo Nopanen) tulee nopeasti ja koirien pitää olla valmiina, ja minäkin puin valjaat ja liinan hyvissä ajoin. Lettu haisteli ja halusi jo lähteä janalle, lopulta kuitenkin laitoin sen takaisin autoon.

Välillä vähän sateli mutta ei paljoa, ja kun tuomari sitten tuli, ehdimme hyvin pukea ja olla valmiin näköisenä janan kohdalla. Suoraan sitten vaan janalle.

Lettu lähti hyvin janalle, mutta otti takajäljen - jälki kulki ihan tasan poikittain janaan nähden. Se oli tieltä haistellut juuri tuohon suuntaan ja siksi varmaan kuvitteli että jälki menee sinnepäin. Tomari huusi "janalle" jolloin minä huusin koiraa ihan kevyesti "Lettu", se kääntyi ja jatkoi jäljestämistä nyt oikeaan suuntaan.

Eka suora meni vastatuuleen ja siinä Lettu seilasi melkoisesti. Eka kapula kuitenkin löytyi helposti. Ensimmäisen kulman jälkeen Letun työskentely parani, ja se teki hienoa työtä loppujäljen. Pieni katkos tuli vähän ennen kutoskeppiä kun tuomarin auto viilletti tiellä, mutta Lettu jatkoi sitten taas töitä. Kaikki kepit siis nousivat, ja janalta kun vähennettiin vain takajäljen takia 6 pistettä, oli meillä jo maastopisteitä kasassa "riittävästi" 164p.