Kun maanantaita väitetään viikon tylsimmäksi ja turhimaksi päiväksi, Letun kohdalla asia on juuri toiste päin - se tuli tänään todistettua ties kuinka monennen kerran.

Olin itsekseni (=Askon kanssa) Koirakorvessa, sataa tihuuttija oli vähän ankea ilma. Olin ajatellut ottaa viimesyksyiseen tapaan pitkiä seuraamissuoria palkaten megasti aina suoran päässä, matkalla ei ollenkaan. Lisäksi tein aloitukset niin, että seisoin ja istutin koiraa perusasennossa jonkin aikaa ennen kuin lähdin liikkeelle. Kävelin oikein tympääntyneen näköisenä (anteeksi) enkä juurikaan kannustanut koiraa mukanatulemiseen. No mitä teki Lettu? Se esitti sitä parhainta seuraamistaan: hyvä kontakti, hyvä paikka, iloinen ja reipas... !!! No, tästä oli sitten syytäkin kehua megasti suoran päässä. Tein noita suoria 4, aina n. 60 askelta. Yhden lähdön tein ihan suojelupiilon kohdalta ja valmistautumisvaiheessa vähän kolisuttelin piiloa. Ei haitannut.

Sitten kävin esteillä. Ensin hyppyytin nyt täyskorkean (110cm) esteen mennen tullen juosten itse vierellä. Lettu leiskautti hienosti yli. Sitten tein noudon tuffies-lelulla, ei mitään ongelmia, varulta annoin takaisinpäin tullessa hyppykäskyn koska lelujen kanssa ei olla näitä kauheasti treenattu.

A-esteelle tein suoraan lelunoudon, eikä Lettu epäröinyt yhtään kumpaankaan suuntaan.

Voisko joku järjestää jonkun kokeen maanantaina?