Jälleen itsekseen. Jälleen tavoitteena tehdä niitä hyviä seuraamisia, ja käydä läpi telineet ja eteenmeno.

Autosta otettaessa Lettu taas rynnisti kentälle, mun pitäisi varmaan alkaa ottaa se hihnassa koska en  kokeissakaan voi päästää sitä omine nokkineen menemään. No, sitten seuraamissuoran alkuun, ja lähtöpaikassa seisoskelua ja pälyilyä (myös koira pälyili, ja ennakoin tästä pahaa). Annoin seuraamiskäskyn ja suureksi yllätyksekseni Lettu lähtikin heti mukaan, jopa hyvin seuraten! Olin tästä niin iloinen että Lettu sai nyt ihan sydämenpohjasta kehut ja täysin spontaanisti. Viesti ainakin meni perille, sillä uudella aloituskerralla se lähti taas upeasti liikkeelle ja nyt tehtiin koko pitkä suora minkä päässä taas hyvä palkka. Pari kertaa hiersin koko kaaviota läpi eikä kyllä missään vaiheessa voinut moittia, ekassa juoksussa kontakti vähän herpaantui mutta paikka pysyi silti. Täyskäännöksetkin olivat hienot.

Sitten noutoa. Otin pitkästä aikaa isomman metallikapulan ja sillä tasamaanouto. Lettu meni kapulalle mutta ei heti ottanutkaan sitä suuhun, ja Asko ajoi kapulan päälle kuorma-autolla. Tämä olikin aika hyvä juttu, sillä seuraavalla heitolla Letulla oli suorastaan kiire ottaa kapulaa kun Asko jo lähestyi! Toi sen sitten ihan reippaasti ja hyvä luovutus.

Estenoudot: hyppy oli 110cm, itse seisoin vähän vasemman reunan kohdalla ja vahingossa kapulakin lensi vasemmalle. Taas siis suora näköyhteys minusta kapulaan. Letulle tämä ei tuottanut ongelmia enkä tällä kertaa antanut mitään ylimääräisiä käskyjäkään, Lettu hyppäsi varman oloisena mennen tullen. A-esteellä sama juttu, kapula vieri vinoon mutta Lettu hanskasi hommat.

Eteenmeno lopuksi. Nyt otin pitkästä aikaa maahanmenonkin: Lettu ei mennyt eka käskyllä maahan mutta pysähtyi kyllä. Toisella käskyllä putosi sitten maahan, ja melko nopeasti vapautin sen palkalle. Itse eteenmeno oli taas suora ja nopea. Otin vielä toisen jossa annoin sen juosta läpi, eikä se himmaillutkaan yhtään vauhtiaan. Hieno juttu!

Vielä eteenmenopurkilta Lettua hakiessani otin liikkeestä seisomisen, se meni hienosti. Pallolla leikkien sitten autolle.

Olipa kivat fiilikset tämän treenin jälkeen!