Tikkakosken kentällä, seuraamis-paukkutreeniä.

Ihan aluksi leikitin Lettua että saan sen virettä nostettua. Sitten seuraamista, ja itse ammuttuna pari laukausta. Ensin näytti siltä että Lettu ei reagoi, sitten se jämähti seisomaan. Keskelle kenttää. (tähän sitä hiustenrepimistä).

Lettu meni ihan totaalilukkoon, se ei ollut mitenlään pelokkaan oloinen, seisoi vaan ihan kun se olisi käsketty niin tehdä. tein kaikenlaista ja olin tekemättä, mikään ei tuntunut auttavan. Kun otin uuden seuraamissuoran, se pysähtyi siihen samaan kohtaan. Välillä otin sitä kaulapannasta kiinni ja vedin eteenpäin, kun se sitten liikutti omia jalkojaan kehuin ja palkkasin. Mutta sen paremmaksi tilanne ei siitä muuttunut.

Koska se kuitenkin suostui tulemaan kentän alkupäähän, tein väliin a-estenoutoa lelulla, se meni hienosti. Sitten yritin uutta seuraamista, taas jämähdys. Kävin välillä hakemassa eri leluja, lopulta se agilitypallo sai Letun "aukeamaan" ja leikitin sitä tovin. Kun se juoksi pallon perässä innokkaana ammuin pyssystä loput patit, Lettu ei ollut kuulevinaankaan niitä laukauksia. Tämän jälkeen otin seuraamista broilerilla imuuttaen, ja näin se sitten onnistui, koko pitkä suora edestakaisin ilman yhtään kärvistelyä.

Voihan pee.

Treenin jälkeen vein Letun pelastuskoiratikkaille. Nyt niissä ei ollut mitään ongelmaa (paitsi Asko joka tuli vastaan toisesta päästä). Pentuloman jälkeenhän Lettu kompuroi tikkailla suorastaan epätoivoisesti, ilmeisesti sillä tosiaan oli koordinaatio-ongelmia takaosansa kanssa. Siihenhän viittaa myös ongelmat pk-esteillä, jotka toivottavasti ovat nyt taas varmat.