Samassa paikassa kuin eilenkin, eli omalla pellolla, siellä ne samat "väärät" kapulat olivat lepäilleet tämän väliajan. Samalla tavalla, eli rutiinien saattelemana vein oman kapulan ja sijoitin sen viereen nakinpalan. Nyt sillä erotuksella että aloitin niin että oma oli vain vähän väärien edessä ja vaikeutin niin että viimeisellä toistolla se oli jo väärien takana.

Neljä toistoa ja jokainen onnistui. Muutaman kerran Lettu nuuhkaisi väärää muttei aikonutkaan avata suutaan niiden kohdalla.