Viimeinkin sain askarreltua ruutumerkkeihin kiinteät narut, nyt on helppo levittää ruutu oikean kokoisena minne tahansa ja samalla se on kunnolla reunoiltaan merkitty. Tuumasta toimeen. Treenasin Noukassa, mutta räntäsateen vuoksi tein enimmät liikkeet hiekalla.

Ruudusta aloitettiin. Makupala-alustaa ei ollut, ja olen huomaavinani hidastumista ruutuun menossa. Samoin niitä ruudun eteen ja/tai viereen jäämisiä tuli, varsinkin kun otin välillälyhyemmältä matkalta, lettu ei enää sen jälkeen millään olisi "venynyt" ruutuun asti. Väärät paikat menin sitten ruudun luokse ja ohjasin makupalalla koiran oikeaan paikkaan, muutenkin enimmäkseen menin ruutuun palkkaamaan vain muutama edestakaisin juoksutus. Paljon toistoja kahdesta eri suunnasta, ja ehkä se paikka varmistui... no se nähdään seuraavalla treenikerralla :D

Luoksetuloja. Aluksi keskityin seisomapysäytykseen, tällä kertaa en kuitenkaan jättänyt takapalkkaa. Tästäkin niin paljon toistoja että vauti alkoi jo hidastua, parin ekan venyneen pysähdyksen jälkeen seisomiset oli kyllä hyviä. Lopuksi vielä läpijuoksutuksia pallopalkalla ja vielä pallo kädessä pysäytyksiäkin jottei opi että kun on pallo, tullaan aina läpi. paras vauhti nyt jäi puuttumaan, joten ehkä emme treenaa pysäytyksiä nyt ihan niin paljoa hetkeen.

Tunnari: makupalalla sivelty oma, jälleen onnistunut suoritus.

Seuraamisessa keskityin niihin muutamaan liikkeellelähdön ja nopeudenmuutoksen jälkeiseen askeleeseen. Silloinhan Lettu mielellään vilkaisee eteenpäin. Nyt yritin palkata 2. askeleella ennekuin Lettu ehtii vilkaista, ja hyvin tuntui onnistuvan.

Muutama nouto vielä, ensin ihan tasamaanouto, oli oikein hyvä, sitten luovutusasennon hiomista: en nyt tiedä ryhdistyikö ollenkaan mutta ainakin oli suoraan edessä ja sai siitä paljon kehuja mistä selvästi tykkäsi. Vikaksi "hyppynouto" ratapölkyn yli, hyvä tämäkin.