Tokoliikkeiden kimpussa. Aamulla kotona lähikakeja, aluksi ei meinannut onnistua millään vaan Lettu teputti ja tunki syliin ja peppukin oli kauhean painava. Sitten se alkoi silminnähden keskittyä ja teki hienoja vaihtoja kaikki variaatiot.

Iltapäivällä Noukan nurtsilla (vai pitäisikö sanoa lumihangessa). Aluksi ihan ministi seuraamista lähinnä niitä kahta ekaa askelta ja muutama täyskäännös. Ihan mallikasta. Sitten ruutu, jonka olin "ladannut" valmiiksi. Lettu meni oikein vauhdilla ruutuun.

Seuraavaksi tunnari, väärät kapulat oli "kylvetty" valmiiksi ja oman vein täyskäännöksen kautta. Miten mä olenkin niin huono suunnittelemaan treeniä, kun välimatkaa on pitänyt kasvattaa, nyt matkana oli ehkä neljä metriä :o No, itse tunnistusnouto meni loistavan hienosti. Onneksi edes toinen meistä osaa ;)

Luoksetulo. Ensin pysäytys seisomaan 1/4 matkaan. Pysähtyi tosi napakasti ja kehuen menin palkkaamaan Letun sinne seisaalteen. Sitten mentiin takaisin lähtö paikkaan, ja uusiksi, nyt suora luoksetulo. Vähän Lettu oli kuulolla että tuleeko käskyä mutta laukkasi miltei loppuun asti, ihan pari askelta ennen tiputti raville. Palkkasin edestä.

kakea sitten. Takapalkka ja kaksi vaihtoa per palkka. Nyt oli taas se oikean takajalan tasapainotusaskel seisomaannousuissa, ja muutenkin Lettu oli vähän levoton eikä tehnyt niin harmoonisesti kuin haluaisin. Matkaa oli nyt 3 metriä, paitsi viimeisellä yrittämällä 2m. Kaikki variaatiot niin että Salmen ohjeen mukaisesti aloitus aina maasta.

Eipä tällä kertaa muuta. Hyvä lyhyt mutta ongelmiin pureutunut treeni.