Koirakorvessa pitkästä aikaa. Teemana luoksetulo ja ruutu. Aluksi luoksetuloja välillä pysäyttäen välillä läpijuoksuna ja pallopalkkaa molemmissa. Oli ihan eri tuntuista kuin eilen, nyt oli vauhtia ja silti pysähdykset olivat napakoita. Kuitenkin selkeä ongelma on nyt paikalleen jääminen: Lettu taas nousi muutamia kertoja seisomaan kun poistuin (jätin sitä istumaan).

Sitten ruutua, tarkoitus oli ottaa yksi lyhyt lähetys ilman palkkaa ja alustaa... mutta joku meni pieleen ja jouduttiin jauhamaan. Elikkä ekalla lähetyksellä Lettu kyllä meni ruutuun ja pysähtyikin sinne, mutta se meni sisään vasemmalta ja kiersi sen vasemman etumerkin. Sitten se muutamia kertoja kiersi molemmat vasemmanpuoleiset merkit ja jäi seistä tönöttämään ruudun taakse... eli ihan tasan siinä pisteessä ollaan kuin vuosi sitten, koiralla ei ole mitään hajua siitä mihin sen pitäisi mennä jos sitä makupala-alustaa ei ole siellä.

Koska jollain tavalla piti saada homma korjattua, kävin hakemassa alustan ja käytin sitä targettina, eli en laittanut sille makupaloja. Aika hyvin Lettu hoksasi target-idean, mutta enpä luule että tämä ratkaisee ongelmaa millään tasolla. Kaipa mä palaan takaisin siihen makupala-alustatreeniin, ja teen sitä sata vuotta ja menen sitten kokeeseen kokeilemaan josko se koira vahingossa menisi sinne ruutuun. Vaihtoehtoja?