Viime päivien kelit on olleet ihan kauheat eikä mitään järkevää ole pystynyt ulkona treenaamaan. No, taukokin on välillä ihan paikallaan. Tänään kuitenkin kävin keittiössä vähän läpi perusasentoja ja sitä kakea!

Ekaksi otin (maasta) seiso-istu-maa. Lettu teki tän tosi hienosti, vasen takajalka pysyi tismalleen samalla paikalla koko ajan! Sitten otin (maasta) istu-seiso-istu-maa, nyt Lettu nousi ekalla käskyllä seisomaan ja kun annoin heti uuden käskyn, istui kyllä mutta meni sitten hermostuksissaan maahan kun ei saanut uutta käskyä nopeasti. Uudella, itse rauhallisemmalla kerralla tämäkin onnistui hienosti. Sitten kuului ulkoa ääniä ja Lettu vähän kiihtyi, mun olisi pitänyt tajuta lopettaa tämä mutta jatkoin vaan, ja teputtamiseksi se meni. Mikä ääliö minä.

Sitten muutama perusasento edessä ja sivulla, näissähän Letulla on ongelmia kun lattia on liukas, mutta sen huomioiden teki ihan hyvin.

Sitten, kun olin autosta löytänyt käyttämättömän tunnarikapulasetin, otettiin tunnari. Lettu teki ihan esimerkillisen hienon suorituksen eikä edes suoritusta ihan vieressä seurannut Timppa häirinnyt sitä :)