Collieporukalla Lasilandian parkkiksella. Kenttä oli paremmassa kunnossa kuin viimeksi, mutta vastasataneen lumen alla oli petollisen liukas jää...

Letulle otin aluksi aika pitkän pätkän liikkeenohjattua seuraamista, liikkurina ER. Lettu teki varsinkin alussa tosi hyvää seuraamista, loppua kohden kontakti vähän katkeili mutta koira pysyi silti reippaana mukana. Askeleissa vähän pomppi turhan paljon, mulla olikin namit (unohtui) kädessä...

Sitten luoksetulo. Olin ajatellut ottaa vain yhden luoksetulon missä molemmat pysäytykset, mutta Lettu lähti tulemaan niin hitaasti että otin eteenistumiseen asti suoraan. Sitten toiseen suuntaan: tajusinkin että pohja on niin liukas että Lettu ehkä sen takia tulee varovasti! Otin tähän molemmat pysähdykset ja minusta koko liike oli ihan hyvä. Seisominen vähän venyi mutta kuinka paljon siinäkin oli syytä liukkaudessa. Maahanmenossa Lettu pysähtyi ensin seisomaan ja kävi vasta sitten maahan. Vauhti ei ollut kaksinen mutta kaverit sanoi että sillä kuitenkin tassut suti tyhjää eli kyllä se yritti.

Lopuksi vain pari pallonheittoa joka ei sekään liukkauden takia oikein ollut mukavaa, pelkään että koira venäyttää sekänsä, siispä tyydyin vain lällyttelemään Lettua.