Liepeen ajoharkkaradalla. Mennessämme siellä oli vielä porukkaa, mutta ne lähtivät pois kesken treenimme. Lettu ei kuitenkaan näistä ottanut häiriötä vaikka vähän sitä pelkäsin. Hyvä tietenkin.

Ekaksi metallinouto. Tummunut hammas ei minusta ole (enää?) kipeä, mutta silti Lettu pudotteli metallikapulaa. Olisiko sille sitten jäänyt siitä epämiellyttävä kokemus silloin kun hammas todennäköisesti oli kipeä? Täytyy ottaa kuuri coban-päällystettyä kapulaa tähän. Otin toisen noudon sitten 700 grammaisella puukapulalla, tämän toi paljon paremmin mutta siihenhän saakin purtua kunnon otteen. Molemmissa noudoissa palkkasin Letun heiton jälkeen namilla ehkäistäkseni varastamista. Edelleen myös luovutuksenjälkeinen sivulletulo erityisssyynissä.

Sitten luoksetulo, takapalkka paikallaan ja seisomaan pysäytyskohdassa törppömerkki. Ensin suora läpijuoksu. Tuli hyvällä vauhdilla, laukalla loppuun asti. Meinasi kääntyä suoraan sivulle mutta ehdin ottaa muutaman askeleen taaksepäin jolloin korjautui eteen. Tästä palkka ja juostiin yhdessä takapalkalle. Sitten toinen samassa kohden, nyt pysäytyksellä etukäteen laitetulle merkille, taas takapalkka oli. Lähti laukalla, hyvä napakka pysäytys ja pienellä viiveellä vapautus takapalkalle.

Seuraavaksi ruutu. Olin tarkoituksella laittanut luoksetulon pysäytysmerkin ruutuunlähetyslinjan lähelle "häiriömerkiksi" ruutua ajatellen. Kuitenkin kun lähetin letun ruutuun, sepä singahtikin sinne missä oli ollut luoksetulossa se takapalkka! Ahne sika :D Eipä ollut siellä enää mitään, kutsuin koiran pois ja lähetin uudelleen. Nyt meni suoraan ruutuun, vilkaisi kyllä ohimennessään sitä pysäytysmerkkiä. Ruudussa valmiina makupala-alusta. Ruudusta kutsuin pois seuraamaan, tämä meni vähän plörinäksi kun unohdin ensin kehua koiraa kävellessäni ja annoin vaan suoraan seuraa-käskyn, Lettu ei jotenkin osannut odottaa sitä kun oli vielä syömässä niitä nameja ruudussa. tuli sitten vähän löperösti sivulle, pakkasin kuitenkin.

Kake. Voihan murheenkryyni. Kolmesta metristä kaksi toistoa istu-seiso. Molemmilla kerroilla siirsi vasenta takajalkaa. Sitten kahdesta metristä seiso-istu. tässä seisomaannousu oli puhdas, mutta istui eteenpäin. Sitten yhdestä metristä seiso-istu, tämä oli puhdas. Plääh.