Suorastaan kuuma päivä jo. Noukan nurtsi on vielä vähän kostea mutta ei varsinaisesti märkä, siinä on oikein hyvä treenata.

Aluksi seuraamista. Lähinnä sitä peruuttamista joka näyttikin alkavan sujua paremmin kun en harpo taaksepäin ja teen rauhallisesti askeleet. Muutama pidempi pätkä sitten, ei pöllömpää.

Ruutu, jonne olin vienyt makupala-alustan valmiiksi. Lettu meni suoraan ruutuun mutta ei heti huomannutkaan alustaa vaan joutui sen nuuhkimalla etsimään - tämä oli kyllä harmi. Ei se kuitenkaan palaamaan lähtenyt. Täytyy tämä ottaa huomenna uusiksi.

Metallikapulalla (kaljulla) otettiin pelkästään luovutusta. Aluksi hampaat vähän kalisivat mutta ei Lettu kuitenkaan pudotellut eikä vältellyt kapulaa.

Kake. Olin laittanut kissanruuan jo valmiiksi nurtsin reunalle, ja otettiin joko pelkkää seisomaan nousua tai sitten istu-seisoa. Ekan kerran jälkeenhän Lettu tietysti tiesi että se purkki on siellä, mutta sitten välillä pidin Lettua autossa ja laitoin eri paikkaan uuden kissanruuan ja otin uuden session. Muutamassa seisomaannousussa siirsi toista takajalkaa, mutta teki myös täysin puhtaita ylösnousuja. Etäisyyttä oli koko ajan se 10 metriä.