Haapaniemen pallokentällä JK:n kanssa. Aluksi otettiin liikkeenohjattua seuraamista kaksi melko pitkää pätkää. Lettu tuli kyllä mukana mutta oli selvästi paineessa, kontakti oli huono ja koira oli liian sivuttaisväljä. Kaikki käännökset, askeleet ja pysähdykset sekä liikkeellelähdöt kuitenkin ok. Ekalla pätkällä palkkasin vaan parista pysähdyksestä, sitten vapautin kun oltiin seuraamassa liikkurista poispäin, heitin oravafrisbeen eteenpäin. Toisessa sessiossa palkkailin vähän enemmän myös kesken liikkeen sekä pidin välillä namia kädessä. _Ehkä_ se oli vähän parempi. Frisbeeleikit tästäkin lopuksi.

Tunnari sitten, ihan koemaisesti. Voi kauhistus! Lettu selvästikin väisti oikeaa kapulaa! Se toi kaikki muut, haetutin sillä nimittäin aina uuden palkkaamatta vääristä, oma tuli viimeisenä! Se ei voi olla sattumaa. En voi käsittää mikä tässä on syynä. Viime kokeessahan se pureskeli kovasti kapulaa eli jotain epävarmuutta sillä oli jo silloin, mutta ainakin omasta mielestä palkkasin sen kyllä kunnolla siellä (meillähän ei siinä vaiheessa ollut enää tulosmahdollisuutta joten lirkutuksia ja paijjaamisia en säästellyt). No harmittavasti tällä kertaa mulla ei ollut enempää kapuloita mukana jotta olisi voiti ottaa toinen yritys. heti huomenna kyllä.

Ruutu meni sitten tänään hienosti. Ensin kaksi lähetystä makupala-alustalle, meni ihan suoraan ja lujaa. Sitten koemainen liike ilman makupala-alustaa, meni hyvin mutta pysähtymisessä pieni viive niin valui vähän turhan eteen, maate mennessään etujalkojen tassut tuli ruudun ulkopuolelle. Loppuosa liikkeestä taas hyvä. Sitten vielä kaksi lähetystä makupala-alustalle, viimeinen todella pitkästä matkasta ja poiskutsu heittämällä frisbeetä.

Neljään kokeeseen lähetin laput, ja pari mahdollista muutakin joihin ilmottautuminen alkaa vasta myöhemmin. Yritetään nyt niitä tuloksia, jos ei laadulla niin määrällä...