Mietin eilistä tunnarin epäonnistumista. Mullahan on useimmiten ollut makupaloina rasvaista possun lihaa, ja vaikka en enää varsinaisesti hankaa omaan tunnarikapulaan makupalan hajua, mun kädet haisee sille toki voimakkaasti ja sitä rasvaa tarttuu kapulaankin. Eilen mulla oli vain naudan sisäfilettä. Olisiko tuo voinut vaikuttaa suoritukseen? Ja vielä niin, että Lettu tulkitsi että tuota kapulaa ei ainakaan saa ottaa kun se haisee erilaiselle? Jos asia on näin, onkin oltava tarkkana että sitä possun läppää on aina mukana kun tunnaria otetaan ja kokeisiin mennään.

No, JK:n kanssa Haapaniemen kentällä. Ensin otettiin luoksetuloa pari toistoa. Jätin vale-takapalkan ja otin luoksetulon ekaaan pysäytykseen asti, minkä jälkeen vapautus ja JK palkkasi oravafrisbeellä. Ekalla kerralla olisi voinut pysähtyä nopeammin, sitten Lettu ei heti huomannut lentävää frisbeetä, ei kuitenkaan ehtinyt alkaa etsiä makupalojakaan kun singahti lelun perään. Toisella kerralla oli vähän vaikeuksia pysyä maassa kun jätin, mutta itse luoksetulo ja pysähdys oli erinomaiset.

Sitten otettiin se tunnari, nyt possunläppäkäsin hajustettu oma. Kapulat oli melkoisen kaukana, mikä ei tietenkään haittaa. Lettu meni reippaasti kapuloille, haisteli niitä tarkasti ja toi varmana oman! Ei juurikaan edes pureskellut, vähän vaan korjasi otetta! Upeeta!