Heti kisapaikalle tultuamme ja ilmottautumassa käytyäni lähdettiin Letun kanssa ihan kävelylenkille. Hyvä peruslämmittely tuntuu olevan sille tärkeää. Sitten käytiin vilkaisemassa maneesia ja vähän hetsaamassa lettua, kuitenkin ennen omaa vuoroa vielä takki päällä autoon. Uudelleen maneesiin otin sen kun oli n. 10 koiraa ennen meitä.

Ja hyvin onnistui, Lettu oli hyvässä vireessä ja kulki radalla reippaasti, kuitenkin käsissä! Pujottelukaan ei ollut ihan niin hidas kuin joskus (kyllä varmistelin sitä peruuttamalla koiran edessä koko kepit) ja tulokseksi saatiin virheetön rata minimaalisella 0,8 sekuntin yliajalla! Jeeee!

Toista rataa ennen kävin ensin taas kävelyllä, nyt Lettu oli jo varsin riehakkaana ja sain olla vähän varovainen sen kanssa. Me lähdettiin yhdeksäntenä joten maneesiin mentiin heti rataan tutustumisen jälkeen. Ihan yhtä hyvässä, jos ei jopa paremmassa vireessä lähti tämäkin rata. Harmitukseksi vaan sattui pieni tekninen fiba, Lettu käväisi kokeilemassa A-estettä kun piti mennä putkeen. Tämän jälkeenkin jatkettiin vielä ihan mallikasta rataa ja erityisesti kepit menivät vielä paremmin kuin edellisellä radalla, mutta kun oli jo hylky alla oma tsemppaus ei sitten ollut ihan kymppiä ja niinpä jätin yhdessä käännöksessä koiran yksin ja se valitsi jonkun muun reitin kuin oikean.

Kisan jälkeen käytiin vielä yhdessä juoksemassa läheinen muutaman kilsan pururadan pätkä. Lettu tietty kävi vielä vähän kuumana ja pääsi rähähtämään Telkälle ja Taarnalle... anteeksi. Ei kuitenkaan jäänyt purrailemaan vaan oli heti vetämässä takaisin maneesille :) Tosi hyvä fiilis jäi näistä kisoista, ja Lettukin tuntui jotenkin hurjan tyytyväiseltä!