Pikkupakkaset on taas vähän kuivattaneet maata, niinpä pääsin nurtsille pitkästä aikaa treenailemaan. Letun ohjelmaan kuului yhä naksutusseuraamista. Nyt olin kyllä vähän pettynyt tähän, kontakti kyllä pysyi mutta koira ei ihan niin aktiivisesti tarjonnut palkan jälkeen uutta perusasentoa, ja askelluksissa se teki laajoja väistöliikkeitä - tosin tulin tallanneekse sen varpaille kerran...

Liikkeestä maahanmeno ja liikkeestä seisominen myös pitkästä aikaa - ekan seisomisen istui mutta sitten oli varma. Kaikki pysähdykset olivat nopeat. Palkka lensi naksun jälkeen.

Luoksetulo. Lettuhan on alkanut tulemaan aina suoraan sivulle. Vaikka se tokossa näin saakin tehdä, haluan silti että se tulee eteen istumaan ainakin silloin kun pysäytyksiä ei tehdä. Siispä pidin kädet edessä kuten pentuperusasentoa opeteltaessa, ja hienostipa tulikin, tiiviisti ja suoraan eteen. Vauhti oli sellainen että Lettu olisi pystynyt tekemään myös pysähdykset, mutta se laukkasi loppuun asti, ja tuli ihan viivasuoraan, sillä tavalla matalana "bortsumaisesti".