savusaunan pellolla. Ensiksi vähän seuraamista joka ei ollut pöllömpää. Nyt pitäisi kyllä päästä jonnekin "ihmisten ilmoille" testaamaan onko se tunnetila seuraamisessa oikeasti parantunut?

Sitten ruutu. Uudet ruottinmallin ruututörpöt eka kertaa käytössä. En ole ehtinyt virittelemään niihin nauhoja. Sitten tein sellaisen mokan että laitoin merkit umpihankeen: eihän lunta paljon ole, mutta eihän lettu voinut mennä tallaamattomaan kohtaan lumessa?! Se siis juoksi (lujaa) ruudun vasemmalle puolelle. Kävin viemässä sen ruutuun ja annoin siellä muutaman namin, sitten mentiin pois. Kaksi lähetystä ruutuun ja palkka multa, nämä meni loistavasti, Lettu jopa meni lumeen maahan.

Luoksetulo. Eka pysäytys napakka, siitä vapautus takapalkalle. Toinen pysäytys yksi askel liian pitkälle mutta kuitenkin suoraan maahan. Tästä loppuperusasentoon ja siitä palkka. Hyvät vauhdit joka välissä.

Nouto ihan perusmallisena. Luovutus oli suora ja tiivis, vauhdit Letuksi hyvät.

Kakea vähän kokeillen läheltä ja kaukaa. Yllättävän hyvä oli kaukaakin, mutta puhdashan se ei ole. Hyvä fiilis kuitenkin koko ajan päällä.

Kaipa tuon voisi jonnekin kokeisiin ilmoittaa, kun niitä juoksuja ei näy eikä kuulu?