Ittekseen taas. Muuten mukava sää mutta kenttää ei ollut aurattu ja sen huomasi siitä että Lettu ei meinannut mennä maahan oikein missään kohti.

Seuraaminen oli taas mukavaa. Nyt tietoisesti kiertelin kentän reunoja yms. vähän epämukavampia paikkoja. Hyvin Lettu tuli, oli oikein aktiivinen ja nyt huomasin, että kun mennään pidempi pätkä ilman palkkaa, se alkaa yrittämään enemmän... siis nytkö vasta se tämän oppii kun alkaa olla 6-vuotta!?! Sivuaskeleissa edelleen ne vasemmalle vaikeita, muuten hyvät.

Nouto ja hyppynouto 700 grammaisella puukapulalla. Hyvin meni. Tasamaanoudossa palkkasin koiran heiton jälkeen, mutta loppuliikkeen otin loppuun asti. Hyppynoudossa taas palkkasin luovutuksesta.

Tunnari. Vein kerralla kaikki kapulat ja hajustin vain vähän omaa. Kapulat rivissä vaakasuoraan ja rivi 45 asteen kulmassa tulosuuntaan. Ei ongelmia.

kake. Ihan kamalaa. Lettu huomasi takapalkan ja sen myötä teputti koko ajan enemmän, lisäksi se maahanmeno oli vaikeaa lumiseen maahan... yritin uudelleen kauempana palkasta mutta ei juurikaan parantunut, ainoat hyvät seisomaan nousut Lettu teki kun käskin sitä istumaan. Ihan turha jauhaa, päättelin.

Lopuksi otimme vielä seuraamista jotta kaken huono fiilis saatiin nollattua. Seuraaminen kun alkaa (taas) olla meidän mukavin liike :)