Norssin pihassa innostustreeniä. Seuraamista pallopalkalla, tämä alkaa olla jo varsin hyvää näinkin. Pallon kanssa en voi käyttää naksutinta mutta yritin silti pitää suuni kiinni ja kehua vain pikaisesti juuri ennen pallon heittoa. Erityisesti sivulletulot sen jälkeen kun olen ottanut Letulta pallon pois, olivat tosi täpäköitä!

Luoksetuloa, takana ruokapalkka ja minulla pallo, vaihdellen kummasta päästä palkataan. Vauhtia oli nyt hyvin (toki kentän pohjakin erinomainen) mutta pysähdykset olivat "vaan" tasoa kelvollinen.  Joskus kun taas pääsen jonkun kanssa yhdessä treenaamaan, pitää kokeilla sitä että apuohjaaja heittää sen pallon pysäytyksestä koiran taakse.

Lopuksi otin muutaman metallinoudon, tästä palkkana NEUta. Yhtään ei Lettu edes ekalla heitolla maistellut kapulaa vaan toi sen heti, toisella kerralla oli jo kiikun kaakun laukkaisiko tuodessakin.