Tokokoe Kukkumäen kentällä. Tuomarina Aino Juhantalo-Kakkola jonka tiesin tiukaksi tuomariksi, edellistä luokkaa seuratessani huomasin hänen puuttuvan tosi tiukasti koviin käskyihin, "piilo"apuihin ja muutenkin ohjaajan tössimiseen. Lisäksi hän kävi silittelemässä joitakin koiria liikkeiden välillä, enkä ollut kauhean innostunut siitä että hän tekisi niin Letulle. Lettuhan on vähän takakireä silloin kun on minun lähelläni ja lisäksi muutenkin helposti väistää vieraita ihmisiä.

No, pelko oli turha. Lettu ei ollut moksiskaan tuomarista ja itse asiassa hän osoittautui erittäin mukavaksi ja kannustavaksi. Meidän ongelmat vaan tällä kertaa olivat ihan ylitsepääsemättömiä:

Ennen omaa vuoroa odoteltiin aika pitkään kentän laidalla, aikataulu oli myöhässä ja ennen voi-luokan alkua toimitsijat pitivät ruokatauon. Paikamakuussa Lettu oli reunimmaisena häiriökoira-rotikan vieressä.  Rotikka oli rapsutellut ja noussut istumaan mutta me molemmat kilpailijat simme kuulla koirien pysyneen maassa - tosin hieman levottomina. Tästä 8,5.

Suoritimme toisena. Seuraaminen oli pätkittäin ihan hyvää, mutta perusasentojen istumiset jäivät usein ottamatta ja paikoin itse seuraaminenkin oli tosi väljää. En kuitenkaan antanut kuin kerran lisäkäskyn. Tästä 5.

Liikkeestä istuminen oli portille päin ja jotenkin minusta näytti siltä että Lettu olisi halunnut jäädä kehään, ts. se luuli että lähdetään pois.  Se jätätti ja väljeni sivuttain valmistelevassa osuudessa eikä mennyt toisellakaan käskyllä istumaan. 0.

Luoksetulo. Ensin ei mennyt ekalla käskyllä maahan, sitten tuli hitaalla ravilla välit ja molemmat pysähdykset venyivät. Sivulle tullessa jäi puoliväliin. 0.

Ruutuun meni hidasta ravia, ensin ruudun viereen mistä kuitenkin toisella käskyllä ruutuun, ehkä se silti jäi reunanauhan päälle. Loppuosankin tuli hitaasti. 0.

Tauolla ennen loppuliikkeitä heittelin vähän palloa jotta koira hiukan piristyisi. Kyllähän se pallon perässä juoksi mutta ei niin intopinkeenä kuin yleensä.

Hyppynouto oli ihan kamala. Lettu tuli hyvin hitaasti takaisinpäin ja pudotti kapulan esteen juureen. Poimi sen kyllä siitä itse ja suurinpiirtein kiipesi hypyn yli. Mistähän hyvästä me saatiin tästä 5?

Metallinouto myös erittäin hidas, mutta Lettu kuitenkin otti kapulan heti kunnolla. Luovutus vino ja vajaa loppuperusasento. 5.

Tunnari. Hidas. Oikea kapula. Pureskelua ja erittäin vino luovutus,  erittäin vajaa loppuperusasento. 0.

Kaukoihin mennessä Lettu meni vasta kolmannella käskyllä maahan (tästä siis jo nollaksi). otin yhden istumaannousun ja menin koiran luokse takaisin kehumaan sitä.

Yleisvaikutelma 6. Juu, kyllä se osaa, varsinaisia virheitähän se ei tehnyt. Oli vaan niin veto pois kun voi ikinä olla. Sensijaan tuomari kehui minua kun en sortunut piiloapuihin tai muuhun vilunkiin, en edes lisäkäskyihin tai muuhun hoputtamiseen. Koiran olisi vaan pitänyt hoitaa oma osansa, minä (kuulemma) annoin sille siihen kaikki mahdollisuudet.

Kehän jälkeen otin pari liikettä pallopalkalla, nämä sujuivat heti paljon paremmin. Kuitenkin illalla kotona katsoin Lettua, minusta se vaikutti kummalliselta: ensin se yritti kaivautua aidan alta karkuun, sitten se kävi makaamaan keskelle nurmikkoa. Hyvin epälettumaista. Onkohan se sairas?