Noukan kentällä vaihteeksi treeni missä en provosoinut jumittamisia. Täytyyhän joskus saada onnistumisiakin, niin oman kuin koirankin mielenterveyden kannalta.

Seuraamisia siis ensin. Iloista ja aktiivista, runsaasti palkkaa mutta vaihtelevissa kohdin. Jotta ei liian helpoksi mennyt seurautin paljon lähellä parakkeja ja veneiden telineitä. Näistä ei kuitenkaan ongelmaa.

Luoksetulo pk-mallisesti. Vauhti ei ollut huima mutta reipas laukka kuitenkin ja loppuun asti. Suorat perusasennot.

Sitten pitkä paikkamakuu, itse menin terassille (en kaljalle kuitenkaan). Yhdessä vaiheessa Lettu alkoi vinkua, silloin Asko meni sisälle ja luulen että vinkuminen johtui siitä. Käskin rauhallisesti "hiljaa" ja hetkeksi se rauhottuikin, sitten sama juttu. Kun Asko tuli takaisin ulos Lettu rauhottui taas. Missään vaiheessa ei kuitenkaan aikonutkaan nousta. Tästä paljon palkkaa ja kehuja.

Nouto lippiksellä. Oikein hyvä, ainoo vaan että lippis ei lennä kovin hyvin eli lyhyeksi jää heitto.

Lopuksi vielä kauko-ohjaus pitkästä aikaa. Asennot tulivat oikein mutta etenemistä ja vinkumista vaihto vaihdolta enemmän.