Aholaidassa pallokentällä. Juuri kun aloin treenimään, Keuruulaisia (?) tuli kentälle myös joten sain vähän häiriötäkin, aika vähän kuitenkin.

Seuraamista. Tässä yritin hyödyntää häiriötä menemällä ihan lähelle heitä, kyllähän Lettu sinnepäin vilkuilikin ja keskittyminen herpaantui, kuitenkaan ei lopettanut seuraamista. Ihan ok. Palkaksi ensin ylläripallo pitkän pätkän jälkeen, sitten palkkailin teknisempiä pätkiä takataskusta namilla, naksutinta ei nyt ollut vaan ihan kehuilla merkkasin onnistumiset.

Luoksetulo, takapalkka. Ensin Lettu tuli hyvin hitaasti ja siitä huolimatta pysähdys oli venyvä, eli tämä oli selkeästi vähän kuin kisafiiliksissä. Päästin kuitenkin takapalkalle. Toinen toisto kahdella pysähdyksellä oli jo hyvä, tästä myös takapalkalle. Siitä sitten suoraan uusi kutsu, lähti tulemaan laukalla ja pysähtyi hyvin. Kun kutsuin seuraavaan väliin lähti tulemaan ravilla, palkkasin kuitenkin pallolla taakseni. Vähän vaihtelua?

Ruutu sitten palkka oli siellä valmiina. Oikein hyvin haki ruutuun vaikkakin "banaani"reittiä, tällä kertaa huomasi palkankin heti. Kehuin ja kutsuin pois, sitten lähetin uudelleen. meni ihan suoraan ja kävi haistamassa palkka-alustan, totteli kuitenkin myös maahanmenokäskyä. Tein kävelyt ja menin ruutuun sitten palkkaamaan.

Kaukoja, takapalkalla. Nyt Lettu esitti ryömimistä molemmissa maahanmenoissa, siis se meni normaalisti vähän etenevästi maahan mutta sitten siellä vielä ryömi eteenpäin! Eli eli... tätä ei näemmä voikaan treenata kovin paljoa, koska eilen se oli niin paljon parempi. Asennoissa ei tänään ollut ongelmia.

Muuta ei ehditty ottaa, ehkä hyväkin. Oikeastaan on ihan kiva taas vaihteeksi treenata näitä tokojuttuja. Sitten iltapäivällä lueskellessani Canis-lehteä sain idean miten alkaa opettaa Letulle merkkiä. Muutenkin tällä kertaa tuo lehti oli täynnä hyviä artikkeleja. Huono lehtihän se ei missään nimessä ole muutenkaan, joskus vaan tuntuu siltä ettei siinä ole itselle mitään varsinaisesti uutta, tai sitten jutut on niin tieteellisiä että ne ei enää anna käytännön vinkkejä koiran koulutukseen. Tai ehkä olin vaan tavallista vastaanottavaisemmassa moodissa tänään :)