Parin viikon treenitauko ei liene ollut pahitteeksi vaikka itse en mielellään näitä taukoja pitäisikään.  Aholaidassa oltiin ja Lettu oli ihan innnoissaan, silti pysyi kuosissaan eikä alkanut vinkua, kerran taisi haukkua kun pyysin sivulle vähän yllättäen. 

Aloitin luoksetulolla, heitin pari nakinpalaa takapalkaksi. Kuitenkin tein liikkeen kokonaan päästämättä Lettua palkalle. Teki oikein hyvän luoksetulon, molemmat pysähdykset oli terävät ja vauhti sopiva. Taisi tulla suoraan sivulle.

Ruutu seuraavaksi, ei puhettakaan että olisi mennyt etsimään niitä luoksetulon palkkoja. Meni tosin vasemmasta reunasta sisään vähän haahuillen, kun sain käskytettyä ruudussa maahan vapautin tulemaan luokseni ja palkkasin. Uusi lähetys, nyt meni suoremmin loppuun asti joskin taas jäi vasemman reunanauhan lähelle. Tähän koko liike perään.

Noutoa pienellä vieraalla kapulalla. Nyt kun on kennelyskää liikkeellä pitää tosin vähän harkiten käyttää vieraita kapuloita, otin kopista kapulan joka luullakseni ei ainakaan kyseisenä päivänä ollut ollut kenenkään suussa. Koska kapula oli sellainen matalan mallinen, Letulla oli taas vaikeuksia sen suuhun ottamisessa ja kerran se myös pudotti tuodessaan sitä. Ei muuta kuin kehuja vaan hyvästä luovutuksesta ja uusi heitto, nyt tuli jo paremmin. Näitä pikkukapuloita näköjään vaan pitää harjoitella!

Kaukoja vielä, lyhyehköltä etäisyydeltä ja yhtä vaihtoa kerrallaan. Seisomasta maahan menin aina käskyttämään tosi läheltä, muut kauempaa. Muutaman kerran seisomasta istumaan istahti eteenpäin, näistä en palkannut vaan menin peruututtamaan koiraa. Muuten sujui hyvin, Lettu kesti toistot hyvin eikä kuumentunut (kun ei ole sitä houkuttelevaa takapalkkaa) eikä toisaalta passivoitunut noista muutamasta korjauksestakaan. Hyvä hyvä!