Aholaidassa oman koulutsvuoron jälkeen. Ihan ekaksi laitoin Letun paikkamakuuseen ryhmän kanssa. Kaikki koirat pysyivät nätisti maassa. Itse(kään) en mennyt näkösuojaan eikä kelloa tullut katsottua mutta ei Lettu ollut aikeissakaan nousta. Tärisi se kyllä, no onhan maa vielä roudassa vaikkei lunta kentällä olekaan.

Sitten seuraamista suuntaan jos toiseenkin. Aika mukavaa, vire olisi voinut olla korkeampi ja oli hieman väljäkin mutta toisaalta tasainen varma kontakti.

Jokunen metallinouto. Pudottelua ja vaikeuksia ottaa kapula suuhun. palkkasin pallolla luovutuksesta ja kerta kerralta paremmin Lettu toi. Pitää tätä kyllä treenata!

Jättöliikkeet, kaikki asennot, ok.

Paikalle jäämistä muutama toisto (ts luoksetulossa ennakoinnin ehkäisyä).

Kaukot. Ensin yritin liian vaikeasti tauon jälkeen eli liian kaukaa. Piti muistuttaa sitä takajalan paikallaan pysymistä, sitten alkoikin sujua. En kuitenkaan ottanut enää pidempää etäisyyttä.