Lettu on käynyt viikon sisään kahdessa näyttelyssä. Ensin Mäntässä, missä Jaana Hartus leipoi veteraanirouvastamme valion! Olipa jo aikakin! Lettu sijoittui PN-luokassa kolmanneksi valion ja toisen veteraanin taakse, ja tällä kertaa se sertti sitten yletti siirtyä meille asti kun  junnut jäivät taakse.

Jotta ei liikaa innostuttaisi niin Reijo Tuovinen sitten tänään Kangasniemellä blokkasi meidät ulos jatkosta arvosanalla EH. Harmittaa kun Vuoden Veteraanicolliekisaan vaadittaisiin vain niitä veteraaniluokan sijoituksia, ja vaikka me nytkin voitettiin luokka, oletan että pisteitä saa vain ERI:n saaneet koirat. No, pitää kokeilla syksyllä vielä jokunen näyttely.

Nyt pidetään näyttelystä - ja muualtakin - taukoa. Hain Letulle alkuviikosta ne virtsankarkailulääkkeet ja aion aloittaa lääkityksen tänään. Ajattelin niin että kesä- heinäkuun niitä syöttäisin ja sitten elokuussa jätän taas pois jotta päästään piirinmestis agilityihin, siinä samaan aikaan voisi sitten katsella myös näytelmiä. Katsotaan miten lääke tehoaa ja millä annostuksella. Agirotuun voimme osallistua koska joukkueviestissä ei ole voimassa dopingmääräykset (tämä on minusta kyllä vähän kaksinaamaista koska eikös dopingmääräykset ole voimassa myös harrastaessa, ei ainoastaan kilpailuissa?).