Talvi on edennyt huimaa vauhtia ja me ollaan vaan laiskoteltu! Nyt on aika ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa toden teolla treenaamaan. Siis myös samalla kirjaamaan tekosia ylös tänne.

Pieni yhteenveto talven tekemisistä:

Haku ja esine-etsintä: ei yhtään treeniä.

Agility: Muutamia yksin-tumpeloimassa treeniä, sitten Salmen kurssi. Keskityttiin perusohjaamiseen joskin välillä hieman vaikeammillakin kuvioilla. Tästä on ollut meille huimasti hyötyä, olen oppinut ohjaamaan Lettua Lettuna. Kontakteilla ei edelleenkään ongelmia, pujottelu välillä epävarmaa. Kotona en ole päässyt liukkauden vuoksi kujalle. Yksi kisa josta nollatulos: ripeä, sujuva rata.

Tottis: Silloin tällöin treenailtu muutamaa liikettä kerrallaan. Seuraamisessa kontakti välillä luvattoman huonoa, mutta kulkee kuitenkin vierellä. Jättöliikkeistä seisominen on unohtunut, seisoo kuitenkin käsimerkillä varmasti. Treenattu maahanmenoa ja seisomista myös juoksusta. Paikkamakuu varma, myös häirittynä. Henkilöryhmä parempi kuin viime kesänä. Tasamaanoutoon on treenattu vauhtia siinä välillä onnistuen, toisaalta on vieroksunut vieraita kapuloita. Telineitä ei olla päästy ottamaan. Eteenmenoja harvakseltaan ilman maahankäskyä, näkyvälle merkille.