Kotipihassa pikkutreeni. Ekaksi kaukoja, ja kyllähän ne menee näin parhaiten kun Lettu on hyvässä vireessä. Ei puhettakaan maahan juurtumisesta ja yllättävää kyllä se teki kaikki vaihdot puhtaasti!  Yhden kerran meinasi mennä väärään asentoon. painotin taas istumista sekä ylös- että alaspäin. Etäisyyttä vain muutama metri, palkkaa melkein joka vaihdosta erikseen mutta kerran myös koko sarja.

Tunnari. Laitoin kapulat tosi lähekkäin - niin olen viime aikoina tehnyt - ja Lettu toi viereisen. Lähetin sen uudelleen samalle kasalle, nyt tuli oikea. tein vielä toisen toiston siirtäen kapuoita vähän edemmäs, nyt tuli heti oikea.

Metallinouto noiden väärien tunnarikapuloiden yli. menomatkalla pysähtyi kapuloiden kohdalla mutta ei edes haistellut niitä, katseli vaan ja jatkoi sitten matkaa. Otti ripeästi metallin ja toi ihan reippaasti. tehtiin toinenkin heitto ja nouto joka oli sitten ihan niin hyvä kun Lettu osaa - paluu toki ravilla. Käytössä pitkästä aikaa pienin metallikapula.

Lopuksi paikkamakuu, menin näkösuojaan ja olin reilun minuutin. Vähän kolistelin ja yskin siellä, ei vaikutusta. Hyvin pysyi.