MM:n kanssa Laukaanhovilla. Löysin autoa siivotessani yhden setin ihan iskemättömiä tunnarikapuloita, niillä sitten tuumasta toimeen. Nyt tein eka kertaa niin että otin oman kapulan vasta juuri ennen suoritusta, toki mulla oli possunläppää käsissä hajustamassa mutta mitään kovin syvällistä hajua ei ehtinyt kapulaan tulla. Myös MM käsitteli vääriä kapuloita ihan käsin/hanskoin ja oli juuri käsitellyt myös nakkeja... Tehtiin ihan kisamainen suoritus 10 metrin matkalla. Kun itse käännyin selin, Letu tuijotteli vain minua silmiin - ajattelin että noinkohan se näkee kapuloita ollenkaan. No näki se, teki hienon työn ja toi oikean! Gooood!

Seuraamisen osalta otin vain askeleita. Nyt Lettu teki siirtymät rauhallisesti, mutta katsekontakti oli kyllä aika onneton.

Vähän kaketusta sitten, ei kyllä olisi pitänyt sillä Lettua paleli. Maassa ei meinannut pysyä ja sitten seisomaan nousut teputuksella. Viimeiseksi otin yhden istumasta seisomaan nousun, tämä oli hyvä. Etäisyyttä ei ollut kuin muutama metri.