Tokon Joukkue-SM porukkatreenit. Nythän näyttää sitä että Letun ei tarvitse osallistua, muutaman liikkeen tein silti kun oli hyvä hyväksikäyttää vieraita ihmisiä.

Seuraamista ihan vähäsen lähinnä verryttelyksi. Ei ihan kamalaa mutta ei oikein hyvääkään.

Tunnari. Varma, hyvä suoritus, vähän pureskeli tuodessa. Perusasennot ok.

Ruutu. Ekalla kerralla Lettu selvästi väisti ruutua ja sain sen käskytettyä juuri ja juuri ruudun sisäpuolelle, ihan kulmaan. Siinäkin se oli sen näköisenä että voi kamalaa... menin palkkaamaan sen ruudun keskelle ja lähdin kävelemään eteenpäin, kutsuin sen sitten perästä seuraamaan. Toinen ruutu oli tehty vähän matkan päähän ja lähetin Letun sinne, nyt meni paljon reippaammin ja etumerkkien välistä sisään. Vieläkin se jäi ihan etureunaan joten menin taas itse ruudun keskelle palkkaamaan.

Ei muuta tällä kertaa. Kotipihassa sitten kauko herkkutakapalkalla. Ensin nihkeää, sitten se varmaan muisti että siellähän on palkka, ja alkoi intoilla ja eteni sen mukaisesti. Huoh, ikinä ei hyvä...