Omassa pihassa. Ensin ammuin koirien syödessä. Sitten kun Laki vielä söi, laitoin Letun paikkamakuuseen ja ammuin uudelleen. Se lähti tulemaan mua kohti mutta nätillä käskyllä sain sen takaisin maahan. Oli vaan ehkä unohtunut että paukusta(kaan) ei mihinkään lähdetä, ja Lakihan siinä vähän juoksi rinkiä ympärillä. Näiden paukkujen jälkeen otin molemmille yhtä aikaa istahtamisia ja maahanmenoja heittelemällä makupaloja palkaksi. Lettu ei oikein kuunnellut ja meni mielummin maahan istahtamisetkin, mutta Lakia se ei tuijotellut.

Kun olin vienyt Lakin pois, laitoin Letun ihan oikeaan paikkamakuuseen ja menin ampumaan. Vieläkin se nousi ylös mutta ei ehtinyt lähteä mihinkään kun jo käskin sen takaisin maahan. Vielä yksi laukaus ja tähän ei sitten enää reaktiota. Kävin välillä palkkaamassa ja menin sitten uudelleen samaan paikkaan missä ammuin, mutta en enää ampunut.

Lopuksi seuraamispätkää edestakaisin, naksut 14 ja 18 askeleilla ja tästä palkka, palkka myös pitkän suoran päässä. Oikein nättiä seuraamista mennen tullen.