Piiiitkän tauon jälkeen siis kisaamaan. Jälleen tuli ratoja katsellessa fiilis että noin vaikeista ei kerta kaikkiaan voi selvitä... ja sitten pikkuhiljaa mietiskellessä se alkoikin tuntua selvältä ja juostavissa olevalta.

Ekalla radalla (Minna Väyrynen) oli paljon ympyräpyöritystä ja melko tiukkaa sik-sakkia. Päätin ohjata mahdollismman paljon mäkelöillä. Lettu pysyikin ihan hyvässä vauhdissa näin, mutta (kuulemma) mun mäkelät olivat sen verran myöhässä että koira joutui aina vähän kyselemään että minne seuraavaksi ja siksi hidasti vauhtiaan esteiden välillä. Puomilta tuli kontaktivirhe: kun me nyt ollaan päädytty näihin luomukontakteihin, mun ei pitäisi mennä kumartelemaan sinne eteen että kuinka sieltä loikataankaan... Kepit olivat melko lailla avoimessa kulmassa. Päätin viedä avusteisesti alkuun, mutta siinähän kävi niin että Lettu oli tulossa hyvällä luonnollisella kaarteella kepeille ja minä vastaanottamassa sitä naamatusten... Lettuhan miltei pysähtyi ja aloitti pujottelun tosi varovasti. Yliaikaakin sitten saatiin pikkasen yli 5 sekkaa.

Toisella radalla (Minna Jokisaari) osasin ainakin korjata ekan radan virheet, eli puomilla juoksin rinta rottingilla ja kepeille annoin koiran mennä itse - lähestyminen oli aivan sam kuin edelliselläkin radalla, minä vaan menin itse toiselle puolelle ja hyvinhän Lettu sitten itse hoiti homman. Pujottelikin sitten paljon reippaammin. Sitten radassa oli kovasta vauhdista tiukka käännös missä lisäksi ansana A-este. Päätin varmistella (Lettuhan menee mielellään A:n ja ei-niin mielellään putken jonne siis piti mennä) ja tein valssin kun lettu alkoi ponnistamaan muurille. Nostin oikean käden merkiksi valssista - ja Lettu pysähtyi kuin seinään. Tämähän on meillä tottiksessa seiso - käsky!  Voitte vaan arvata kuka repi hiuksia päästään... kieltohan tuosta tuli ja Lettu huomasi että joku meni pieleen, eikä sitten lähtenyt enää oikein mukaan joten painelimme suorinta tietä maalilinjalle.

Olin ilmottautunut kolmannellekin radalle mutta päätin jättää sen juoksematta. Kaikesta huolimatta olin melko tyytyväinen Lettuun enkä halunnut sitä väsyttää, lisäksi hyppyradoilla meidän pärjäämismahikset on aika olemattomat kun ihanneajat on yleensä vielä tiukemmat. Ja olihan mukava päästä ajamaan kotiin kun vielä oli valoisaa :)

Nyt vaan uusia kisoja katsomaan, ei se niin kamalaa ollutkaan mitä pelkäsin!