Vaikka itse olen käynyt monissa Agiroduissa, viime vuosien jäätyä väliin tajusin että Letulle tämä oli ensimmäinen kerta. Lettu oli ilmoitettu Tornion Agirotuun silloin nuorena, mutta sehän luokkasi polvensa juuri tuolloin ja sen koommin en ole kyseisessä kisassa käynyt. Korjatkaa jos muistan väärin!

No, Kuopiossa oltiin tänä vuonna ja kyllä se sama vanha tunnelma oli tallella vaikka joukkuekisa on kutistunut aika lailla esim. siitä kun me JATtilaiset kisan järkkäsimme 2003. Koska Laki ei enää voinut kilpailla tiineytensä takia, menin Letun ja Tulpan kanssa vain joukkuekisaan. Lettu oli KIL-joukkueemme ankkuri. Kaikki muutkin joukkueen koirakot olivat 3-luokkalaisia joten tulosodotukset olivat kyllä ihan korkealla! Markus turunen oli piirtänyt radan jossa sai olla tarkkana ihan loppuun asti. Hitaamman koiran kanssa radalla ei kuitenkaan ollut mitään erityisen vaikeita kohtia vaan pääsin juoksemaan sujuvasti koko matkan. Videolta katsottuna (lisään linkin myöhemmin) pituuden jälkeinen persjättö oli vähän kökkö mutta  muuten mentiin varmaan aika optimisti Letun ikään ja kuntoon nähden. Nollalla siis.

Joukkueessamme myös Taavi teki nollan joskin emme olleet tästä ihan varmoja ennen tulosten julkaisua. Martalle tuli 5 ja Rekolle 10. Koska virheitä tuli tuonkin  verran oli aikamoinen yllätys kun lopputuloksissa sijoituimme kolmansiksi! Kolmas sija oli hieno saavutus 27 osallistuneen joukkueen joukosta!

Päivi, Reko, Tiina, Martta, Taavi, Raisa, Anna ja Lettu