Agilitytreenit alkoivat, olipa ihanaa! Treenattiin sitä Pieksämäellä aloitettua rataa, ja kyllä huomasi että me oltiin se jo menty - minusta se meni erittäin sujuvasti. Kokeilin jopa hieman erilaista ohjausta ja Lettu piti siitä huolimatta hyvän vauhdin.
Radan loppupätkäähän me ei ehditty Anjan kanssa tehdä, siispä se oli uutta meillekin. Ja vaikeaa. Hieman yllättäen vaikeus oli väljässä hyppysyherössä, kun yritin vetää koiran tyhjään (mikä on onnistunut ennen), se menikin epävarmaksi ja alkoi hidastella. Ja mun hermo viittä-vaille-meni, mikä ei tietenkään tiedä hyvää meidän treenaamiselle... No onneksi olen oppinut nöyräksi ja kiltisti kokeilin "tönäämistä" joka aina ennen on saanut Letun ihan lyttyyn, nyt se irtaantuikin hienosti ja vaikea pätkä mentiin ihan laukalla!
Vaikea avokulmasta pujotteluun vienti onnistui hienosti ja molemmat pujottelut olivat hienot!
Vaikka treeni oli rankka (tai ainakin se tuntui siltä tauon jälkeen), jäi siitä hyvä mieli. Lettu ei kyllääntynyt toistoihin ja me taidetaan alkaa oppia agittelemaan yhdessä!