Lettu luonnetestissä Lievestuoreella. Ennen testiä koira oli innokkaana luullen että menemme treenaamaan :D ja haastattelussa se säilyi ihan iloisena (pyöriskeli selällään nurtsilla). Taistelu-osiossa vissiin itse vähän jännitin, kun ei Lettu alkanut murraamaan yhtään, leikki kyllä tuomarinkin kanssa oikein reippaasti.

Sitten alkoi säikyttelyt. Lettu kauhisteli jokaista "peikkoa" edellistä enemmän, väisti erittäin voimakkaasti ja kauas, kun tynnyri tuli takaa se ihan kiljui! Kuitenkin se tuli minun kanssani katsomaan kaikkia kummituksia ilman että sitä varsinaisesti tarvitsi maanitella mukaan. Ihmisten hyökkäyksiä se pelkäsi sen verran ettei juurikaan puolustanut ja seinässä pelotti niin ettei inahtanutkaan. Ei myöskään purrut tuomareita :D. Pimeässä huoneessa juuttui toisen tuomarin viereen ja tarvitsi paljon valoa ennenkuin uskalsi tulla perille asti. Sitten riemu olikin rajaton :)

Ampumiskokeeseen meidän piti siirtyä autoa kohti, ja Lettu luuli pääsevänsä pois, veti hihnassa. Kun meidän käskettiin kääntyä, eka laukaus tuli melkein heti ja Lettu oli vähän selkäni takana. Säikähti ja hyppäsi ilmaan, mutta tuli mukaan kun käskettiin kävellä kohti ampujaa. Toisen laukauksen kuunteli sitten ilman ongelmia.

Lettu rauhoittui hyvin pian testin jälkeen, jo odotellessamme tuomareiden lausuntoa. Tästä olin erittäin tyytyväinen. Itse asiassa koko testi meni ihan mukavasti, tiesinhän että Lettu ei ole kovinkaan rohkea. Jos joku asia yllätti, oli se vilkkaus (tai sen puute), tuomarien mukaan voimakkaat reaktiot johtuvat enemmänkin pehmeydestä kuin vilkkaudesta. Täytyy hieman tutkiskella tuota koiraa tässä valossa.

Testin tulos löytyy kotisivulta.