Samanmoinen keppitreeni kuin viimeksikin, eli 100m pitkä, suora tuore jälki, tehty koiran nähden. Nyt en kuitenkaan esitellyt keppejä enkä muutenkaan elehtinyt, jätin koiran vaan puuhun ja tein jäljen. Koitin kiinnittää huomiota siihen että kepit (12 kpl) ovat erityyppisissä kohdissa, eri suuntaisesti ja eri välein eikä aina se 5m.

Lähtiessämme jäljelle mulle tulikin totaalinen blackout, koko metsä näytti ihan samanlaiselta enkä ollut ihan 100% varma suunnasta! Onneksi Lettu imi hyvin jäljelle ja parin eka kepin jälkeen aloinkin jo hahmottaa omaa tietäni. Koitin kuitenkin jättää auttamisen ihan minimiin, joskin vilkkaasti liikennöidyn polun kohdalla piti ottaa koira ihan lyhyellä liinalla uuteen lähetykseen.

Kaikki kepit nousivat taas! Kehuja en säästellyt nytkään, makupalaa oli reilusti.
Jäljestys oli mallikasta ja häntä heilui, nokka tuhisi kapuloita paikallistaessa. Tämä taitaakin olla se pointti tässä hommassa, olen sortunut siihen että vaan tyrkkään makupalan koiran suuhun ja jatketaan. Sitten jäljen lopussa olen kehunut ja ylistänyt koiraa... minä, joka olen aina sanonut että jäljellä EI SAA olla loppupalkkaa!!! Nyt siis ajatus mukaan, palkka pitää tulla kepeistä!!!