Viihdekeskuksella. Alkuviikko on lomailtu ja ainakin tässä tapauksessa se oli erinomaisen huono juttu. Lettu oli ihan kahvilla eikä iloisesta yrittäjästä ollut tietoakaan, vaan se kärvisteli ja vilkuili ympärilleen, tosin oli hyytävän kylmä tuulikin ja maa ihan kivijäässä.

Seuraaminen alussa oli siis ihan kamalaa. Lettu jätätti eikä pitänyt käännöksissä kontaktia eikä edes istunut pysähdyksissä. Namitkin tippuilivat maahan. Kun tein välillä muita liikkeitä seuraaminen kyllä parani jo ihan erilaiseksi, mutta sellaista  epätarkkaa se oli edelleen.

Ruutuun yksi pitkänmatkan lähetys, tässä ei ollut moittimista.

Tunnari meni sitten ihan käsille. Lettu toi väärän kapulan, eikä uudellakaan yrityksellä muka ymmärtänyt ollenkaan mistä oli kyse! Huomenna otetaan ihan uusia kapuloita käyttöön, ja tehdään helppo harjoitus, pidetään peukkuja että tämänpäiväinen oli vain silkka vahinko. Mitään varsinaista syytä epäonnistumiselle en kyllä keksinyt, paitsi se että koira ei todellakaan ollut oma itsensä.

Luoksetulo, plääh.... eka kutsulla pyäytin seisomaan, ja Lettu ei pysähtynyt ihan heti vaan eteni ehkä pari omaa mittaansa. Ajattelin korjata mutta ottaa väliin suoran luoksetulon. No jätin koiran ja kun käännyin, Lettu olikin jättänyt paikkansa ja haisteli maata ainakin pari metriä sivussa? Luovutin ja kutsuin koiran vain lähelle.

Pakko oli kuitenkin vielä uhmata ja kokeilla kakea. Yllättäen nämä menikin sitten hyvin: ensin maasta istumaannousu n. 6 metristä, takapalkka, sitten maasta seisomaannousu myös n. 6 metristä ja tästäkin takapalkka, sitten maasta seisomaan ja takaisin maahan n. 3 metristä. Ylösnousut kaikki liikuttamatta takajalkoja mutta tuossa maahanmenossa Lettu taas lakosi, ei kuitenkaan samalla ryöminyt eteenpäin mitä se myös on tehnyt. Näistä olin sitten aidosti iloinen :)